Aloitussivu

Hei ja sydämellisesti tervetuloa sivustolle puhoksenpuutarha.fi. Tämä sivusto keskittyy erityisesti erilaisiin yhteisöihin, yrityksiin ja ostoksiin. Koska olemme puutarhaan painottuva sivusto ja pidämme puutarhanhoidosta, käsittelemme näitä asioita erityisesti puutarha-alan liikkeiden ja yhdistysten kannalta. Uskomme kuitenkin, että tämän sivuston artikkeleista voivat hyötyä kaikki yritysmaailmasta, markkinoinnista ja yhteisöistä kiinnostuneet.

Miten markkinointi vaikuttaa yrityksen toimintaan?

Hyvin harva yritys pystyy toimimaan ja saamaan asiakkaita ilman aktiivista markkinointia. Sitä on jatkettava myös sen jälkeen, kun oma asiakaskunta on jo vakiintunut, sillä kysynnän ja tarjonnan vaihtelu on suurta. Käsittelemme tällä sivustolla markkinointia eri muodoissaan ja pyrimme antamaan sen merkityksestä ja käytöstä kattavan kuvan omissa artikkeleissamme. Tärkeintä on löytää oma kohderyhmä ja suunnata sekä yrityksen tuottamat palvelut että markkinointi juuri tätä ryhmää ajatellen. Voit lukea tästä lisää sivuiltamme.

Minkälaisia yhdistyksiä ja yrityksiä puutarha-alalla toimii?

Vaikka pyrimmekin tällä sivustolla käsittelemään asioita yleiseltä kannalta, olemme halunneet artikkelissamme kertoa tarkemmin puutarha-alalla toimivista yrityksistä ja yhdistyksistä. Kerromme myös siitä, minkälaista toimintaa nämä yritykset harjoittavat ja miten toiminta jakautuu esimerkiksi rahoituksen osalta. Puutarha-alan tutkimusta tehdään runsaasti myös yliopistoissa ja alaa on mahdollista opiskella esimerkiksi Helsingissä.

Kaupallinen toiminta puutarha-alalla ja yleisesti

Tällä sivustolla esitellään kaupallista toimintaa muun muassa verkkokauppojen ja erilaisten palveluiden osalta. Moni menestyvä yritys pyörittää nykyään verkkokauppaa, mutta se ei suinkaan ole vienyt sijaa täysin myös tavallisilta kaupoilta. Monet asiakkaat haluavat edelleen nähdä tuotteen ja varmistua sen sopivuudesta paikan päällä, ennen lopullista ostopäätöstä. Kerromme tällä sivustolla tarkemmin nettikaupan ja perinteisen kaupan eroista.

Toivomme, että sivustoltamme löytyy mahdollisimman paljon inspiraatiota ja uusia ideoita. Artikkelimme auttavat myös syventämään tietoa tutuista asioista. Toivotamme hyviä lukuhetkiä ja antoisia kokemuksia sivustomme parissa.